Itä-Häme on lyhyessä ajassa jo kahdessa pääkirjoituksessa käsitellyt käsillä olevien vaalien takkuista ehdokashankintaa ja ehdokaskatoa (IH 10.3. ja 21.3.). Yhdeksi syyksi tähän kehitykseen on arveltu haluttomuutta osallistua ikävien päätösten tekemiseen, lähitulevaisuudessa kun edessä on päätöksiä säästöistä ja leikkauksista.
Nähdäkseni tässä kehityksessä on merkitystä muillakin seikoilla, kuten päätöksentekokulttuurilla. Seuraavana tähän liittyviä Heinolaa koskevia havaintoja.
Itä-Häme julkaisi (22.2.) jutun otsikolla Demokratiavajetta ja talouden sopeuttamista? – Näin heinolalaisvaltuutetut vastaavat viiteen väittämään. Tässä jutussa selkeä enemmistö, kuusi, vastaajista näki valtuuston suoran toimivallan kaventuneen päätöksissä. Kaksi valtuutettua oli osin samaa mieltä, ja yksi täysin eri mieltä.
Lisäksi joutuu pohtimaan, missä määrin on valmis kestämään jopa avointa mitätöintiä viranhaltijoiden kumileimasimeksi.
Väitteessä, johon valtuutetut ottivat kantaa edellä todetulla tavalla, luki muun muassa: ”Valtaa on delegoitu hallintosäännöllä muille toimielimille, viranhaltijoille sekä kaupungin konserniyhtiöille…On siirrytty kansanvaltaisesta, poliittisella demokratialla johtamisesta virkamiestiedolla, visioilla ja tarinoilla johtamiseen…”
Valtuuston puheenjohtaja Niina Varjo (kok.) puolestaan on kirjoittanut Itä-Hämeessä (13.9.2022) Heinolan päätöksenteosta otsikolla: Sparraavat hovinarrit osa 2. Kolumnissa valtuuston puheenjohtaja mielestäni varsin ivallisesti rinnasti keskiaikaisiin hovinarreihin henkilöitä, jotka käytännössä ovat eri mieltä viranhaltijoiden valmistelun ja valtuuston enemmistön kanssa.
Kaupunginjohtaja Jari Parkkonen kirjoitti Itä-Hämeessä (20.2.2024) varsin häpeilemättä muun muassa seuraavaa: ”…kun palkataan asioiden valmistelijoiksi asian suhteen koulutettu, käytännön kokemusta asiasta omaava ja lainsäädäntöä sekä toimintaympäristöä seuraava ihminen, hän yksinkertaisesti tietää vuosikymmenien kokemuksella asiasta enemmän kuin osa-aikaisesti luottamushenkilönä toimiva ihminen. Vaikka vitsi on vanha ja kulunut, luottamushenkilön keskeinen tehtävä on luottaa niihin ihmisiin, joita he ovat rekrytoineet tai sitten todeta, ettei luottamusta ole, ja toimia sen mukaisesti. Luottamusta ei ole silloin tällöin tai jossain asiassa, sitä joko on tai ei ole.”
Ehdolle asettuva henkilö joutuu siis pohtimaan paitsi ikäviin päätöksiin osallistumista myös omaa todellista merkitystään tässä päätöksentekoprosessissa. Lisäksi joutuu pohtimaan, missä määrin on valmis kestämään jopa suoranaista halveksuntaa omien näkemystensä takia tai avointa mitätöintiä viranhaltijoiden kumileimasimeksi.
Kuntaliiton tuoreessa julkaisussa ruodittiin käsillä olevaa ehdokaskatoa ja siteerattiin myös Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhusta: ”Kunnissa tehdään päätöksiä, jotka koskettavat suoraan jokaista kuntalaista – koulutuksesta, kaavoituksesta, elinvoimasta ja paikallisista palveluista. Nyt tarvitaan aktiivisia päättäjiä enemmän kuin koskaan.”
Valitettavasti monessa kunnassa taitaa kuitenkin olla monen luottamushenkilön kokemus, että kaikki on ihan jees jees nimenomaan niin kauan, kuin ei ole aktiivinen, ja kun olet aktiivinen omine näkemyksinesi ja ideoinesi, homma muuttuukin raadollisemmaksi.
Kirjoittaja on heinolalainen valtuutettu ja kuntavaaliehdokas (ps.).