Suomi on tällä hetkellä samanlaisella tiellä kuin Neuvostoliitto aikoinaan, tiellä, joka johti Neuvostoliiton yhteiskuntamallin romahtamiseen ja jonka päässä myös suomalaista yhteiskuntamallia vääjäämättä odottaa sama – romahdus. Luhistuminen on itse asiassa jo käynnissä Suomessa periaatteessa kaikilla elämän ja hallinnon aloilla. Neuvostoliittoa ja nyky-Suomea yhdistää utopistinen yhteiskuntamalli, niin sanotusti väärä konsepti, joka tulee johtamaan edellä mainittuun.
Neuvostoliiton väärä konsepti oli kommunismi, jossa ihmisen ja yhteiskunnan suhde oli sillä tavalla ihmisluonnon kanssa epätasapainossa, että ihmistä ei käytännössä palkittu mitenkään hänen henkilökohtaisesta työstään tai ponnisteluluistaan, paitsi ehkä jollain työn sankarin tittelillä tai vastaavalla.
Nyky-Suomessa yhteiskunnan konsepti on juuri päinvastoin epätasapainossa kuin aikoinaan Neuvostoliitossa ja kommunismissa yleisesti. Suomessa tätä konseptia kutsutaan hyvinvointivaltioksi, jossa kenenkään ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään, saatikka ponnistella, ollakseen oikeutettu yhteiskunnan takaamaan hyvinvointiin.
Kummassakin yhteiskuntamallissa ihmisen oma työ ja ponnistelut torpataan yhteiskunnan toimesta hyvin tehokkaasti, mutta vastakkaisin metodein, toisessa palkitsemattomuudella ja toisessa kaiken kattavilla kannustinloukuilla.
Käytännössä tämä väärä konsepti on Suomessa johtanut jo esimerkiksi siihen epätasapainoon, että tällä hetkellä vain noin kolmannes väestöstä kustantaa muidenkin etuudet ja palvelut. Nyky-Suomen kannustinloukuista esimerkkinä mainittakoon, että jos Helsingissä kaksilapsinen yksinhuoltaja siirtyy osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön ja bruttotulo nousee 1500 eurosta 2500 euroon, jää tehdystä lisätyöstä hänelle käteen vain 32 euroa.
Ei ketään voi moittia työn vieroksumisesta tällaisessa systeemissä, jossa saman saa kotiinkin.
Tarinassa hyvinvointiyhteiskunnasta kuitenkin kaikkein katalin ja ihmisiä lamauttavin valhe on, että ihminen voisi tai olisi jotenkin oikeutettu ulkoistamaan vastuun oman hyvinvointinsa toteuttamisesta itsensä ulkopuolelle, julkiselle vallalle. Tarina hyvinvointiyhteiskunnasta on nyt lopulta paljastumassa hyvin konkreettisella tavalla valheeksi ja tarinan kaatuminen on käsillä – kun rahat ovat loppumassa. Luonto aina lopulta korjaa virheet ja saattaa asiat tasapainoon.
Väärät yhteiskuntamallit läpi maailman historian ovat aina lopulta kaatuneet siihen, että järjestelmän (valtion) rahat ovat loppuneet. Rahojen loppumiseenhan se Neuvostoliittokin lopulta kaatui, ja sama on käsillä nyt Suomessa.
Jos palveluita, jotka kuuluvat ikään kuin hyvinvointivaltiotarinan perusteisiin, ei saada toimiviksi edes silloin, kun valtio rahoittaa niitä massiivisella velanotolla – tällä hetkellä noin kymmenellä miljardilla vuodessa – ei voi olla kyse realiteetteihin perustuvasta yhteiskuntamallista, vaan utopiasta, jossa on looginen virhe ja jolle on tulossa peräseinä vastaan.
Harri Salonen
Linkki julkaisuun https://www.itahame.fi/paakirjoitus-mielipide/5755135