Alkuvuonna pidettyjen aluevaalien yhteydessä ehkä voimakkaimmin esille nostettu ”tasa-arvoteema” oli naisiin kohdistuva väkivalta. Monet naisjärjestöt ja tasa-arvotoimijat olivat julkaisseet listauksia omiksi aluevaalitavoitteikseen. Useimmilta niistä löytyi naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn teema.
Jo ennen vaaleja ehdokkaita haastettiin mukaan erilaisiin paneeleihin kertomaan, mitä teeman mukaisesti tulisi tehdä omalla alueella, ja heti vaalien jälkeen esimerkiksi Amnesty järjesti useita webinaari-tilaisuuksia, jotka oli kohdennettu vasta valituille valtuutetuille ympäri maan. Tilaisuuksissa valtuutettuja haastettiin naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyöhön.
Ketään, joka yhtään on seurannut suomalaista tasa-arvopolitiikkaa, naisiin kohdistuvan väkivallan teeman esille nostaminen tuskin yllättää, sillä ainakin koko 2000-luvun teema on ollut tasa-arvopolitiikan kärkiaiheita.
Erikoiselta naisiin kohdistuvan väkivallan korostaminen tasa-arvo-ongelmana näyttää, kun katsotaan, mitä kriminologit tietävät kertoa suomalaisen väkivallan isosta kuvasta. Se on, että miehiin kohdistuu paljon enemmän väkivaltaa kuin naisiin, ja mitä vakavammasta väkivallasta on kyse, sitä todennäköisemmin se on kohdistunut mieheen.
Asetelmana siis on, että ihmisryhmän, joka kärsii vähemmän, ongelmat nähdään merkityksellisempinä, kuin ihmisryhmän, joka kärsii enemmän, ja tämän suuntaisesti politiikka on virittynyt. Kuulostaa vahvasti siltä, että miehet ja naiset nähdään eriarvoisina ihmisinä – toiset ansaitsevat suojelua, toiset eivät.
Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn yksipuolinen korostaminen ei toki ole vain suomalainen ilmiö, vaan esimerkiksi nyt parhaillaan, kun tätä tekstiä kirjoitan, järjestää Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kuulemistilaisuutta aiheesta ”Towards a Europe free of violence against women”. Mikään poliittinen taho ei tiettävästi koskaan ole esittänyt, että miehiin kohdistuvan väkivallan tulisi loppua.
Miten sitten on perusteltu, että ihmisiä ei nähdä samanarvoisina, vaan naisten suojelu väkivallalta nähdään ensisijaisempana kuin miesten suojelu? Juurisyihin pureutuen asiaa ei enää nykyään perustella, vaan viitataan tiettyihin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka Suomi on mennyt ratifioimaan ja joissa naisten suojelua korostetaan.
Vaikka Suomi on mennyt noita sopimuksia allekirjoittamaan, mikään ei kuitenkaan estä Suomea toimimaan asiassa vielä viisaammin. Tällaisen naisten ja tyttöjen ensisijaistamisen ideologia olisi syytä tunnistaa ja lausua se ääneen. Tämän jälkeen olisi syytä tunnistaa ja lausua se ääneen. Tämän jälkeen olisi syytä ryhtyä kehittämään Suomen oloihin parhaiten soveltuvaa väkivallan ehkäisemisen politiikkaa ja toimenpiteitä, joissa ihmiset nähdään yhdenvertaisina suhteessa toisiinsa, ja suuntaamaan panostuksia sinne, missä ongelmien havaitaan olevan suurimpia. Tapahtuuko näin, sen päätämme me itse.
Itse toivon, että voisin pojalleni rehellisesti sanoa hänen elävän maassa, jossa poikien ja tyttöjen, miesten ja naisten, suojelu väkivallalta nähdään yhtäläisen tärkeänä.
Harri Salonen
Linkki julkaisuun https://www.itahame.fi/paakirjoitus-mielipide/4561060