Heinolan Kailaan koulun oppilaista (397) arviolta useampi kuin joka kolmas (37 prosenttia) sai vuonna 2023 tehostettua tukea tai erityistä tukea. Tehostettua tukea sai arviolta 53 oppilasta, ja tukimuodoltaan edellä mainittua vahvempaa tukea, erityistä tukea, arviolta 94 oppilasta.
Vastaavasti yläkoulun puolella, Lyseonmäen koulun oppilaista (499) tehostettua tukea sai arviolta 77 ja erityistä tukea 70 oppilasta, eli jompaakumpaa tukea yhteensä noin 30 prosenttia kaikista oppilaista.
Näillä luvuilla Heinolan koulutoimen perusteet ja päätöksenteko oppilaille tehtävissä tehostetun tuen ja erityisen tuen päätöksissä näyttävät olevan sitä villeintä osaa villissä lännessä.
Retoriikka villistä lännestä on lainausta Suomen erityiskasvattajien liiton varapuheenjohtaja Ari Enqvistiltä. Viimekuisessa haastattelussa hän kuvaa sillä Suomessa valitsevaa tilannetta, jossa kuntien käytännöt mainittujen päätösten tukiperusteissa ovat varsin kirjavia (MTV Uutiset).
Se, miksi nyt jatkan Enqvistia toteamalla, että Heinolan koulutoimi näyttää olevan sitä villin lännen villeintä osaa, perustuu faktaan, että vuonna 2022 koko Suomessa keskimäärin 9,7 prosenttia kaikista peruskoululaisista sai erityistä tukea (Tilastokeskus).
Ja nyt jos katsomme esimerkiksi Kailaan koulun lukuja, siellä erityistä tukea annetaan arviolta 23,7 prosentille kaikista oppilaista. Maan keskiarvo ylitetään siellä reippaasti kaksikertaisesti. Myös Lyseonmäen koulun vastaava luku on puolitoistakertainen koko maan keskiarvoon nähden.
Kun päätöksen erityisestä tuen täytyy perustua siihen, että oppilaalla on hyvin laajoja oppimisvaikeuksia tai sitten tietynlaisia kielellisiä haasteita, joiden johdosta oppilas tulisi saamaan jostain oppiaineesta hylätyn eli jäämään luokalleen ilman erityisen tuen antamista, niin voiko tosiaan olla niin, että esimerkiksi 23,7 prosenttia koulun oppilasmateriaalista olisi lahjoiltaan näin heikkolaatuista, kuten nyt Heinolassa näiden lukujen valossa?
Ennemmin kumminkin väittäisin, ettei Heinolan koulujen oppilasmateriaali ole näin heikkolaatuista kuin mitä luvut antavat ymmärtää, vaan että koulun antaman perusopetuksen järjestämisessä on perusteiltaan jotain kyseenalaista ja tarkasteltavaa, mikäli se on laadultaan sellaista, että prosentuaalisesti näin valtavat lapsista ja nuorista ovat tällaisten tukipäätösten kohteina.
Haastattelussaan Enqvist toi esille, että kouluissa on ikävän paljon ennaltaehkäisevästi tehty näitä tukipäätöksiä; että on sellaista, että ajatellaan jopa liikaa oppilaan parasta ja sitä, ettei hän kuormitu liikaa.
Jo ihan yleisen elämänkokemuksen perusteella pitäisin näin laaja-alaista oppilaiden hyysäämistä, jossa jopa noin kolmannes koulun oppilaista on tukipäätösten kohteena, jopa vahingollisena heille.
Vahingollisuudella tarkoitan sitä, että kyllähän näin toimiva koulu opettaa luvattoman suuren joukon lapsia ja nuoria omillaan voimillaan avuttomiksi. Muokkaa heidän minäkuvaansa, että he eivät selviä omana itsenään edes sellaisesta ikäkauteen kuuluvasta perustehtävästä kuin peruskoulu.
Toisaalta näistä Heinolan koulujen luvuista tulee mieleen hiljattainen Ylen artikkeli lasten ja nuorten ADHD -diagnoosien valtavista alueellisista eroista Suomessa. Pohjois-Karjalassa joka viides poika saa ADHD -diagnoosin, mutta esimerkiksi Pohjanmaalla vain 6 prosenttia.
Ei taida olla Pohjois-Karjalassa ADHD -diagnostiikka ihan kohdillaan, eikä taida myös Heinolan koulutoimen ”diagnostiikka” erityisen tuen ja tehostetun tuen päätöksissä.
Harri Salonen
Linkki julkaisuun https://www.itahame.fi/paikalliset/6554128