Sote-uudistuksen yhteydessä on puhuttu alati kasvavista kustannuksista ja resurssien riittämättömyydestä. Liki yksinomaan ehdotettu lääke ongelmaan on ollut resurssien lisääminen tai niiden aiempaa tehokkaampi käyttö.
Ajatus, että kaikki ongelmat voidaan korjata pelkästään resursseja lisäämällä tai ylipäänsä riittävillä resursseilla, on täysin väärä.
Alati ikääntyvän väestön seurauksena on johdonmukaista ja ymmärrettävää, että myös vanhusten hoidon kustannukset kasvavat. Kuitenkin on täysin epäjohdonmukaista, että huolimatta lapsimäärän pienenemisestä vuosi vuodelta, kustannukset lasten mielenterveyden hoidossa ja lastensuojelussa kasvavat rajusti vuosi vuodelta.
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat jo tällä hetkellä niin yleisiä ja laaja-alaisia, että on täysin epärealistinen ajatus, että ne voitaisiin korjata yksin hoitoresursseja ja hoitoa lisäämällä.
Valtakunnallisesti tutkimusten mukaan 12-22-vuotiaista nuorista noin 20-25 prosenttia kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Vuoden 2021 kouluterveyskyselystä Heinolan osalta esimerkkejä mainiten 8. ja 9. luokkalaisista oppilaista: uupumusasteista väsymystä koulutyöstä koki 29 prosenttia (molemmat sukupuolet) ja kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta tunsi 35 prosenttia (tytöt).
On silkkaa itsepetosta ajatella, että tällainen ongelma hoituisi palkkaamalla lisää kuraattoreita ja koulupsykologeja – ja toisaalta antaa luottamushenkilöinä itselle valheellinen synninpäästö sillä verukkeella, että asialle ei voida mitään, koska ei ole rahaa hoitoresurssien lisäämiseen.
Ei ole mitenkään tolkullista ajatella, että tämän mittaluokan ongelmia ja alati jatkuvaa kehitystä voitaisiin enää korjata ainoastaan hoitoresurssien lisäämisellä ja hoidolla.
Pitäisikin ryhtyä pohtimaan, mikä tämän ongelmallisen tilanteen on aiheuttanut, ja tarkemmin, mitä viime vuosikymmenien muutoksia yhteiskunnassa ja esimerkiksi peruskoulussa pitää ryhtyä peruuttamaan tilanteen korjaamiseksi.
Varsinkin peruskoulussa olisi paljon tehtävissä, kun näitä haitallisia muutoksia lähdetään peruuttamaan.
Oppilaiden koulu- ja keskittymisrauhaa koulupäivänä pitäisi turvata sillä, että puhelinten hallussapito koulupäivän aikana kiellettäisiin opetuksen järjestäjän toimesta. Kouluilla pitäisi olla oppilaskohtaiset lukitut lokerot, joissa oppilaat säilyttävät puhelimiaan koulupäivän ajan.
Koulujen kurinpidossa olisi syytä palata muutenkin menneisyyteen ja palauttaa esimerkiksi tarkkailuluokat. Tarkkailuluokat suojaisivat muita oppilaita häiriöitä aiheuttavilta oppilailta sekä toimisivat aitona pelotteena häiriöiden ehkäisemiseksi.
Koulujen kurinpito on tätä nykyä niin kuralla, että esimerkiksi jälki-istuntojen antamisella ei ole paljoa merkitystä häiriköiville oppilaille, koska nykyään jälki-istuntoja oppilaan ei ole pakko istua, mikäli hän ei halua.
Takavuosina oppilaan oli käytännössä pakko istua annetut jälki-istunnot, koska todistusta ei saanut, mikäli jälki-istuntoja oli rästissä. Nykyään koulun on eräältä yläkoulun rehtorilta kuulemani mukaan pakko antaa oppilaalle todistus, vaikka kaikki annetut jälki-istunnot olisivat istumatta.
Erityisen haitallista lapsille ja nuorille kokonaisuudessaan on myös kaikki se nykyisen peruskoulun opetussuunnitelman (OPS) mukainen, jossa pyritään oppilaiden omaehtoiseen ja omaan tahtiin suorittamaan opiskeluun. Varmasti joillekin lapsille ja nuorille tällainen yliopistotyylinen opiskelu sopii, mutta vielä varmemmin se tuottaa kyydistä putoavia ja syrjäytyviä.
Lasten ja nuorten mielenterveydelle ja kehitykselle ei ole hyväksi tällainen kiirehtiminen näennäiseen aikuisuuteen ja omasta tulevaisuudesta vastuun kantamiseen.
Harri Salonen
Linkki julkaisuun https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/4444487