Nykyinen hallitus näyttää käytännön tasolla valinneen Suomelle marttyyrin roolin kansallisella ilmastostrategiallaan, asettamalla Suomen niin sanotuksi edelläkävijäksi ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Suomen kannalta valittu ilmastostrategia on yksisilmäisyydessään epärealistinen, jopa naiivi, ja vastuuton. Seurauksiltaan se on todennäköisesti jopa kansallisen turvallisuuden vaarantava.
Ilmastostrategian tavoitteena kun näyttää käytännössä olevan vain ja ainoastaan ilmastomuutoksen torjunta, kuten esimerkiksi linjaukset Suomen hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä ja liikenteen saaminen nollapäästöiseksi vuoteen 2045 mennessä.
Realistista ja vastuullisuutta osoittavaa ilmastostrategiaa olisi kuitenkin niin sanottu kaksilla rattailla ajaminen ilmastomuutokseen suhtautumisessa.
Kuten yleensäkin elämässä, kannattaa toivoa parasta, mutta varautua pahimpaan.
Ilmastomuutoksen maailmanlaajuinen torjunta on toki yleisesti ottaen tärkeä ja kannatettava asia. Vastuullisuutta ja viisautta olisi kuitenkin valmistautua myös siihen tapahtumakulkuun, että ilmastonmuutos ei tule pysähtymään.
Tulevaisuus ei ole yksin Suomen vallassa, vaikka Suomi kuinka asettuisi edelläkävijäksi torjuntatyössä.
Valitettava realiteetti on, että vaikka Suomi tai EU tekisivät mitä tahansa omien päästöjensä kanssa, ei ilmastonmuutos pelkästään niillä toimilla pysähdy. Koko EU:n osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on vain kymmenen prosentin luokkaa.
Toisaalta, Kioton ja Pariisin ilmastosopimuksissa esimerkiksi Kiinalle annettiin kehitysmaan status, jonka varjolla Kiinalla on sopimuksiin perustuva oikeus nimenomaan kasvattaa päästöjään aina vuoteen 2030 asti – ja Kiina on ottanutkin kaiken irti tästä oikeudestaan.
Pyrkiessään globaaliksi maailmanvallaksi ohi Yhdysvaltojen, Kiina on esimerkiksi viime vuonna rakentanut uutta hiilivoimaa enemmän kuin koko muu maailma yhteensä on poistanut käytöstä.
Tässä vallitsevassa tilanteessa olisi vastuu ja velvollisuus, varsinkin tulevia sukupolvia ajatellen, aloittaa vitkastelematta konkreettinen varautuminen ilmastonmuutoksen seurauksiin kansallisella tasolla.
Käytännössä varautuminen tarkoittaisi ilmastonmuutoksen seurauksiin varautumista rakennuskannan ja infran suunnittelussa, sekä pintavesien hallinnassa. Tulevaisuudessa esimerkiksi kyky rakennusten jäähdyttämiseen on todennäköisesti ja käytännössä yhtä tärkeää kuin kyky lämmittää niitä.
Pintavesien tulviminen aiemmin epätavanomaisissa tai poissuljetuissa paikoissa on myös todennäköistä ja varautuminen tällaiseen olisi aiheellista.
Tällainen varautumistyö olisi aloitettava nyt, koska rakennuskannan ja infran, sekä pintavesien hallinnan, sopeuttamisessa muuttuvaan ilmastoon on kyse vuosikymmenien työstä.
Kaikkein kriittisintä on kuitenkin varautuminen ilmastonmuutoksen aiheuttamaan romahdukseen maailman nykymuotoiselle ruuantuotannolle.
Jo nyt ovat nähtävissä maailman ruuantuotannon ongelmat. Asiaa voi tarkastella kuluneen vuoden aikana radikaalisti nousseiden hintojen kautta. Esimerkiksi maissin maailmanmarkkinahinta on noussut yli 50 prosenttia, viljan 26 prosenttia ja sokerin 58 prosenttia.
Hintojen kohoaminen osoittaa, että tuotanto ei ole nykyiselläänkään pystynyt vastaamaan kysyntään. Tuorein tutkimustieto myös ennakoi Golf-virran romahtamista Atlantilla ja tämän seurauksena romahdusta maailman nykymuotoiselle ruuantuotannolle.
Näin ollen voi aiheellista todeta, että kansallinen ilmastostrategia, jossa ei valmistauduta ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin maailmanlaajuisiin ruuantuotannon ongelmiin, on todennäköisesti jopa kansallista turvallisuutta vaarantava strategia.
Suomen elintarvikevarmuus varmistuukin viime kädessä vain oman kansallisen maataloustuotannon turvin. Tähän jos johonkin kannattaa valmistautua mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.
Ilmastonmuutoksen tulevaisuus, mitä hiilipäästöjen suhteen maailmanlaajuisesti tulee tapahtumaan, ei ole tosiasiassa Suomen vallassa. Siksi kansallinen ilmastostrategia, jossa työskennellään vain ja ainoastaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi, on tosiasiallisesti Suomen kohtalon jättämistä vieraisiin käsiin.
Se ei tunnetusti ole ollut koskaan viisas valinta millään tasolla, ei henkilökohtaisella eikä varsinkaan kansallisella.
Harri Salonen
Linkki julkaisuun https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/4252850