Suomen talouden tilanne näyttää lohduttomalta. Vaadittavista toimista on epätietoisuutta ja päättämättömyyttä.
Suomen todellista ongelmaa osoittamaan nostaisinkin Danske Bankin muutaman kuukauden takaisen kyselyn, aiheena suomalaisten käsitykset vaurastumisesta.
Kyselyn tulosten mukaan suomalaisten mielestä lottovoitto on hyväksyttävin tapa vaurastua, 29 prosenttia vastaajista. Yrittäjyyttä hyväksyttävimpänä tapana vaurastumiseen piti vain 22 prosenttia vastaajista.
Tutkimuksen varsinainen pommi on kuitenkin, että suomalainen pitää lottovoittoa todennäköisimpänä keinonaan vaurastua (39 % vastaajista). Vastaajista 16 prosenttia arvioi voivansa vaurastua hyväpalkkaisella työllä – ja vain yhdeksän prosenttia arvioi vaurastumisen mahdolliseksi yrittäjyydellä.
Suomi onkin nyt niin masentava paikka ja kansa opetettu niin avuttomaksi suhteessa vaurastumisen mahdollisuuksiinsa, että uhkapeliä pidetään todennäköisempänä keinona vaurastua kuin perinteisiä keinoja: omaa ahkeruutta, kyvykkyyttä ja yrittäjyyttä.
Ei tällaisessa mielenmaisemassa voi syntyä talouskasvua. Lottoamalla ei tämä maa nouse.
Ei ole vaarallista, että joku henkilö kerää suunnattomaltakin tuntuvan omaisuuden.
Eivät suomalaiset sattumalta ole vajonneet tällaiseen mielenmaisemaan. Esimerkiksi maailmanennätysluokkaa oleva veroprogressio viestittää tehokkaasti, että ahkeruudesta rangaistaan ja että valtio kyllä tekee vaurastumisesta sitä vaikeampaa mitä kovemmin yrität.
Tällä hetkellä Suomen talouskasvu on koko maailman 10. huonoin. Olemmeko me suomalaiset todella näin laiska ja tyhmä kansa, vai onko tässä maassa asiat järjestetty huonosti?
Valtiontalouden kannalta jutun juoni onkin seuraava. Talouskasvua ei voi syntyä ilman, että ihmiset vaurastuvat. Jos ihmisillä ei ole lupaa vaurastua tai uskoa omiin mahdollisuuksiinsa vaurastua, ei silloin valtiontalouskaan voi vaurastua.
Nykyisen hallituksen onnistumista talouden saralla tulisikin mitata sillä, onnistuuko hallitus toimillaan innostamaan ihmiset taloudelliseen toimeliaisuuteen eli oman vaurastumisen tavoitteluun. Aivan kuten työpaikoilla johtajan onnistumista mitataan sillä, innostaako hän työntekijät ahkeroimaan työssään.
Puuttuvia työpaikkojakin syntyy yksityiselle sektorille vain, kun joku uskoo, että hän itse vaurastuu palkkaamaansa henkilön tekemän työn myötä.
Usein puhutaan myös talouden elvyttämisestä valtion varoilla. Jos ensin kerätään veroja Euroopan korkeimmalla veroasteella ja sitten valtio sijoittaa varat johonkin, joka muka tuottaa jotain, miten tällainen toiminta eroaa taannoisesta suunnitelmataloudesta Neuvostoliitossa, joka tunnetusti ei päättynyt hyvin?
Britannian entinen pääministeri Margaret Thatcher totesikin aikoinaan sosialismin ongelmaksi, että siinä toisten rahat ennen pitkää loppuvat. Eikö olisi aiheellista sanoa, että nyt ovat myös Suomessa toisten rahat loppuneet?
Maailman korkeimmasta veroprogressiosta eli tulonsiirrosta huolimatta valtio elää velaksi tulevanakin vuonna 12 miljardilla eurolla. Suomen olisi aika vetää johtopäätös tästä ja kääntyä pois sosialismista.
Ihmisten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa tulisi nyt ruokkia johdonmukaisilla ja rohkeilla toimilla. Esimerkkiä voi ottaa Viron tasaverosta yksityishenkilöille sekä yhteisöverosta, jota yrityksen ei tarvitse maksaa, mikäli yritys ei maksa osinkoja ulos, mikä mahdollistaisi yrityksen investoinnit ja kasvun.
Esimerkkiä voi ottaa myös Ruotsista, jossa perintövero on poistettu kokonaan. Esimerkkiä voi ottaa myös Tanskasta, jossa ainakin yksityisellä sektorilla irtisanomissuoja on heikko, mikä mahdollistaa ihmisten työllistymistä matalla kynnyksellä.
Vauraudet eivät ole mikään uusiutumaton luonnonvara, jotka loppuvat keräämällä. Ei ole vaarallista, että joku henkilö kerää suunnattomaltakin tuntuvan omaisuuden. Sitten faaraoiden ajan ihmisten keräämiä rikkauksia ei ole tavattu viedä mukana tuonpuoleiseen.
Toki edellä todetun voi pitkälti tiivistää myös vanhaan viisauteen: Kateus vie kalatkin vedestä.
Kirjoittaja on heinolalainen kaupunginvaltuutettu (ps.).